
PREGNANCY · BIRTH · POSTPARTUM | ACUPUNCTURE & CHINESE MEDICINE
Raskaus, Synnytykseen Valmistautuminen & Postpartum. Akupunktio Kerava, Vantaa, Helsinki, Järvenpää.
Raskaus muuttaa kehoa jatkuvasti. Samalla voivat muuttua uni, ruoansulatus, energiataso, lantion alue, hengitys ja tapa, jolla keho reagoi kuormitukseen.
Kehosi on tehty tätä varten.
Akupunktiohoito sovitetaan raskauden vaiheeseen ja tämänhetkiseen vointiin. Vastaanotolle voi tulla esimerkiksi pahoinvoinnin, väsymyksen, univaikeuksien, selän tai lantion alueen kipujen, närästyksen, turvotuksen, päänsäryn tai muun raskauden aikana muuttuneen voinnin vuoksi.
Raskauden loppuvaiheessa hoidon fokus siirtyy synnytykseen valmistautumiseen. Synnytyksen jälkeen huomio siirtyy palautumiseen ja kehon voimavarojen rakentamiseen uudelleen.
Valmistellaan keho tähän vaiheeseen.

THE OLO AKUPUNKTIO APPROACH
Yksi elämän syvimmistä muutoksista.
Raskaus on uuden elämän alku – ja samalla yksi suurimmista muutoksista, jonka naisen keho käy läpi.
Yhdeksän kuukauden aikana hormonitoiminta, verenkierto, aineenvaihdunta ja koko kehon fysiologia järjestäytyvät uudella tavalla. Keho rakentaa istukan, kasvattaa lasta, valmistautuu synnytykseen ja tekee samalla jatkuvasti hienovaraista työtä ylläpitääkseen sekä äidin että vauvan tarpeita.
Kehosi on tehty tätä varten.
Kiinalainen lääketiede tuo raskausajan hoitoon näkökulman, jossa kehoa ei tarkastella irrallisina osina. Ravitsemus, Veri, Qi, Yin ja Yang, uni, palautuminen, hengitys ja kehon kyky sopeutua muutokseen kuuluvat samaan kokonaisuuteen.
Raskauden aikana keho tekee valtavasti enemmän kuin ulospäin näkyy.
Se kasvattaa kokonaan uuden elimen – istukan.
Se muuttaa verenkiertoaan.
Se järjestää aineenvaihduntaansa uudelleen.
Se valmistaa rintoja imetykseen.
Se rakentaa tilaa kasvavalle vauvalle.
Ja vähitellen se valmistautuu myös synnytykseen.
Valmistellaan keho tähän vaiheeseen.
Akupunktio ja kiinalainen lääketiede voivat kulkea muun raskausajan hoidon rinnalla koko tämän muutoksen ajan.
Hoito ei lähde siitä ajatuksesta, että kehoa pitäisi opettaa olemaan raskaana. Lähtökohta on päinvastainen: kehossa on jo valtava määrä tietoa siitä, miten tämä prosessi tapahtuu.
Tehtäväni on kuunnella sitä tarkasti, tunnistaa missä keho tarvitsee enemmän tukea ja mukauttaa hoito raskauden vaiheeseen.
Raskauden edetessä myös hoidon tarkoitus muuttuu. Alkuvaiheen tarpeet ovat erilaisia kuin loppuraskaudessa. Synnytyksen lähestyessä huomio siirtyy vähitellen valmistautumiseen – ja synnytyksen jälkeen alkaa jälleen kokonaan uusi vaihe: palautuminen, ravituksi tuleminen ja oman kehon uudelleen rakentuminen.
THE PREGNANCY & BIRTH PREPARATION TIMELINE | OLO AKUPUNKTIO
Ensimmäisistä viikoista postpartum-aikaan. Olo Akupunktio.
Akupunktio ja kiinalainen lääketiede voidaan sovittaa raskauden eri vaiheisiin. Hoidon fokus ja rytmi muuttuvat sen mukaan, mitä kehossa tapahtuu juuri sillä hetkellä.
01 · WEEKS 5–13
Varhaisraskaus
Yleensä 1 hoito viikossa oireiden ja tilanteen mukaan.
Raskauden alkuvaiheessa hoito sovitetaan ensimmäisen trimesterin muutoksiin ja siihen, miten keho sopeutuu nopeasti muuttuvaan hormonitoimintaan.
Pahoinvointi
Väsymys & uni
Ruoansulatus
Varhaisraskauden yksilöllinen tuki
02 · WEEKS 14–35
Keskiraskaus
Yleensä 1 hoito 3–4 viikon välein tai oireiden mukaan.
Raskauden edetessä kehon kuormitus, verenkierto, hengitys, ruoansulatus ja tuki- ja liikuntaelimistö muuttuvat jatkuvasti.
Selkä & lantio
Turvotus
Närästys & ruoansulatus
Uni & palautuminen
03 · WEEKS 36–40
Synnytykseen valmistautuminen
1 hoito viikossa raskausviikolta 36 alkaen.
Hoidon fokus siirtyy synnytykseen valmistautumiseen ja siihen, että keho saa edetä kohti synnytystä mahdollisimman hyvissä olosuhteissa.
Lantion valmistautuminen
Kohdunkaulan kypsyminen
Rentoutuminen & hengitys
Synnytystä kohti
04 · WEEK 40+
Synnytyksen käynnistymisen tuki
1–2 hoitoa viikossa tilanteen ja sovitun synnytyssuunnitelman mukaan.
Lasketun ajan jälkeen akupunktiota voidaan käyttää tukemaan kehon omaa valmistautumista synnytyksen spontaaniin käynnistymiseen.
Synnytyksen käynnistymisen tuki
Lantion & kohdunkaulan valmistautuminen
Rentoutuminen
Kehon säätely
05 · AFTER BIRTH
Postpartum
Hoito yksilöllisesti palautumisen ja oireiden mukaan.
Synnytyksen jälkeen painopiste siirtyy palautumiseen ja siihen, että keho saa rakentaa voimavarojaan uudelleen.
Palautuminen
Ravituksi tuleminen
Uni & voimavarat
Imetyksen tukeminen
TRIMESTER BY TRIMESTER | OLO AKUPUNKTIO
Mihin akupunktiota käytetään raskauden eri vaiheissa?
Raskauden eri vaiheissa kehon kuormitus, hormonitoiminta ja oireet muuttuvat. Akupunktio sovitetaan aina raskausviikkoihin, oirekuvaan ja tämänhetkiseen vointiin.
FIRST TRIMESTER
5–13
Varhaisraskaus
Ensimmäinen trimesteri on nopean hormonaalisen muutoksen aikaa. Oireet voivat olla voimakkaimmillaan juuri tässä vaiheessa.
Akupunktioon hakeudutaan esimerkiksi:
- pahoinvoinnin ja oksentelun vuoksi
- voimakkaan raskauspahoinvoinnin tueksi muun hoidon rinnalla
- väsymyksen ja uupumuksen vuoksi
- päänsäryn vuoksi
- univaikeuksiin
- ahdistuneisuuteen ja ylivireyteen
- ruoansulatuksen muutoksiin
- IVF- tai muun hedelmöityshoidon jälkeen alkaneen raskauden tueksi
Hoito yleensä viikoittain oireiden ja tilanteen mukaan.
SECOND TRIMESTER
14–27
Muuttuva keho
Raskauden edetessä painopiste siirtyy usein tuki- ja liikuntaelimistöön, ruoansulatukseen, uneen ja kasvavan kohdun aiheuttamiin muutoksiin.
Akupunktioon hakeudutaan esimerkiksi:
- lantion ja häpyliitoksen kipuihin
- alaselän ja pakaran alueen kipuihin
- iskiastyyppisiin oireisiin
- närästykseen ja refluksiin
- turvotukseen
- päänsärkyyn
- unihäiriöihin
- rannekanavaoireisiin
- yleiseen kuormitukseen ja palautumisen vaikeuteen
Hoito yleensä 3–4 viikon välein tai oireiden mukaan.
THIRD TRIMESTER
28–40
Valmistautuminen synnytykseen
Kolmannella trimesterillä kasvavan kohdun kuormitus lisääntyy ja keho alkaa vähitellen valmistautua synnytykseen.
Akupunktiossa voidaan huomioida esimerkiksi:
- lantion ja alaselän kipu
- turvotus
- uni ja levottomuus
- närästys ja ruoansulatus
- vauvan tarjontaan liittyvä tuki
- synnytykseen liittyvä jännitys tai pelko
Raskausviikolta 36 eteenpäin hoito voidaan suunnata selkeästi synnytykseen valmistautumiseen.
Tällöin painopisteenä ovat esimerkiksi:
- lantion ja kudosten valmistautuminen
- kohdunkaulan kypsymiseen liittyvän fysiologisen prosessin tukeminen
- vauvan optimaalisen tarjonnan tukeminen
- kehon ja hermoston valmistautuminen synnytykseen
Raskausviikolta 36 yleensä yksi hoito viikossa.
WEEK 40+
Lasketun ajan jälkeen
Lasketun ajan jälkeen akupunktiota voidaan käyttää osana synnytyksen käynnistymiseen valmistavaa hoitoa silloin, kun raskaus muuten etenee normaalisti ja synnytystä odotetaan spontaanisti käynnistyväksi.
Hoito 1–2 kertaa viikossa tilanteen mukaan.
CONDITIONS PREGNANCY ACUPUNCTURE TREATS | OLO AKUPUNKTIO
Raskausoireita voidaan hoitaa. Akupunktio Vantaa, Helsinki, Kerava, Järvenpää.
Raskaus tuo kehoon valtavan määrän fysiologisia muutoksia. Osa oireista voi olla voimakkaita ja vaikuttaa uneen, liikkumiseen, syömiseen ja arjessa jaksamiseen.
Akupunktio sovitetaan raskausviikkoihin, oirekuvaan ja kiinalaisen lääketieteen diagnoosiin.

01
Raskauspahoinvointi
Pahoinvointi, oksentelu, ruokahaluttomuus ja hajuyliherkkyys voivat hallita koko alkupäivää. Akupunktiota käytetään pahoinvoinnin ja ruoansulatuksen oireiden hoitoon myös voimakkaamman raskauspahoinvoinnin muun hoidon rinnalla.

02
Lantion ja häpyliitoksen kipu
Lantion alueen kipu, häpyliitoksen oireilu, SI-nivelten kuormitus sekä selkään ja pakaroihin säteilevä kipu ovat tavallisia raskauden edetessä.
Hoito suunnataan kipuun, lihasjännityksiin ja lantion alueen toimintaan.

02
Lantion ja häpyliitoksen kipu
Lantion alueen kipu, häpyliitoksen oireilu, SI-nivelten kuormitus sekä selkään ja pakaroihin säteilevä kipu ovat tavallisia raskauden edetessä.
Hoito suunnataan kipuun, lihasjännityksiin ja lantion alueen toimintaan.

04
Vauvan tarjonta
Loppuraskaudessa hoitoa voidaan suunnata lantion alueelle ja synnytykseen valmistautumiseen myös silloin, kun vauvan tarjontaa seurataan.
Tilanne ja raskausviikot määrittävät aina hoidon ajoituksen ja pistevalinnan.

05
Raskaudenaikainen unettomuus
Fyysinen epämukavuus, hormonimuutokset, levottomuus ja tihentynyt virtsaaminen voivat katkoa unta.
Hoito rakennetaan sen perusteella, mikä juuri sinun unta häiritsee.

06
Varhaisraskaus & IVF-raskaus
Hedelmöityshoidon jälkeen alkanut raskaus tai aikaisemmat raskauden menetykset voivat tehdä varhaisraskaudesta erityisen kuormittavan vaiheen.
Akupunktio voidaan sovittaa varhaisraskauden vaiheeseen ja muun raskauden seurannan rinnalle.

07
Rannekanavaoireet
Turvotus ja kudospaine voivat aiheuttaa käsien puutumista, pistelyä ja kipua etenkin loppuraskaudessa.
Akupunktiossa voidaan hoitaa paikallista oireilua ja siihen liittyviä jännityksiä.

08
Närästys & ruoansulatus
Närästys, refluksi, täyttymisen tunne, turvotus ja muut ruoansulatuksen muutokset voivat lisääntyä raskauden aikana.
Akupunktioon voidaan yhdistää myös tilanteeseen sopivia kiinalaisen lääketieteen mukaisia ravitsemusohjeita.
PRE-BIRTH ACUPUNCTURE PROTOCOL | OLO AKUPUNKTIO
Keho tietää. Me valmistamme tietä.
Synnytykseen valmistava akupunktio on neljän viikoittaisen hoidon kokonaisuus raskausviikoilta 36–40.
Hoidon fokus siirtyy loppuraskaudessa selkeästi kohti synnytystä: lantion ja ristiluun aluetta, kohdunkaulan kypsymiseen liittyvää valmistautumista, vauvan tarjontaa sekä hermoston ja koko kehon valmiutta synnytyksen käynnistymiseen.
Olossa hoito rakennetaan aina raskausviikon, voinnin, vauvan tarjonnan ja kiinalaisen lääketieteen diagnoosin mukaan.
Kohdunkaulan kypsymiseen valmistautuminen
Lantion ja ristiluun alueen vapauttaminen
Vauvan optimaalisen tarjonnan tukeminen
Hermoston rauhoittaminen
Synnytykseen liittyvän jännityksen käsittely
Kehon valmistautuminen synnytyksen käynnistymiseen
Varaa synnytykseen valmistava akupunktio →
PRE-BIRTH ACUPUNCTURE · WEEKS 36–40 | OLO AKUPUNKTIO
Neljä hoitoa. Yksi selkeä tarkoitus.
WEEK 36
Valmistautuminen alkaa
Loppuraskauden tilanne, lantion alue, vauvan tarjonta ja hermoston säätely.
WEEK 37
Lantio & vauvan tarjonta
Lantion ja ristiluun alueen vapauttaminen sekä vauvan optimaalisen tarjonnan tukeminen.
WEEK 38
Kohdunkaulan valmistautuminen
Kohdunkaulan kypsymiseen liittyvä valmistautuminen, vauvan laskeutuminen ja lantion valmius.
WEEK 39–40
Birth Readiness
Viimeinen valmistautuminen: synnytysvalmius, kehon rauhoittuminen ja spontaanin käynnistymisen tukeminen.
Synnytykseen valmistautuminen ei ala vasta supistuksista. Viimeiset raskausviikot ovat oma fysiologinen vaiheensa – ja niitä voidaan tukea tarkoituksellisesti.
LABOUR ONSET SUPPORT | OLO AKUPUNKTIO
Kun laskettu aika on ohitettu. Synnytyksen käynnistyminen. Akupunktio Kerava, Vantaa, Helsinki, Järvenpää.
Raskausviikolta 40 eteenpäin akupunktiota voidaan käyttää synnytyksen spontaanin käynnistymisen tukena silloin, kun raskaus etenee normaalisti ja synnytystä odotetaan alkavaksi itsestään.
Tavoite on tukea kehon omaa synnytykseen valmistautumista – ei korvata lääketieteellistä käynnistystä silloin, kun sille on tarve.
01
Supistustoiminta
Hoito suunnataan pisteisiin ja alueisiin, joita käytetään synnytyksen käynnistymiseen liittyvän kehon oman toiminnan tukena.
Kohdun toiminta
Supistusherkkyys
Synnytysvalmius
02
Kohdunkaulan valmistautuminen
Hoidon tavoitteena on tukea niitä fysiologisia muutoksia, joiden kautta kohdunkaula pehmenee, lyhenee ja valmistautuu avautumiseen.
Kohdunkaulan kypsyminen
Vauvan laskeutuminen
Lantion valmistautuminen
03
Hermoston säätely
Loppuraskauden jännitys, univaje ja ylivireys voivat vaikeuttaa kehon siirtymistä synnytysvaiheeseen.
Akupunktiossa voidaan painottaa autonomisen hermoston rauhoittumista ja kehon kykyä siirtyä pois jatkuvasta valmiustilasta.
Ylivireyden laskeminen
Rentoutuminen
Uni & lepo
04
Vauvan laskeutuminen & tarjonta
Hoitoa voidaan suunnata lantion ja ristiluun alueeseen sekä siihen, että vauvalle on mahdollisimman hyvä tila laskeutua ja asettua synnytystä varten.
Lantio & ristiluu
Vauvan laskeutuminen
Tarjonta
Synnytysvalmius
Tarkoitus ei ole pakottaa synnytystä käyntiin. Tarkoitus on tukea kehoa silloin, kun se on jo valmistautumassa synnytykseen.
NELJÄS TRIMESTERI | OLO AKUPUNKTIO
Postpartum Akupunktio & Neljäs Trimesteri Palautuminen. Äidiksi syntyminen tarvitsee myös huolenpitoa.
Synnytyksen jälkeen alkaa neljäs trimesteri – vaihe, jossa vauvan lisäksi myös äiti tarvitsee ravintoa, lepoa, palautumista ja hoivaa.
Kiinalaisessa lääketieteessä postpartum-aikaa pidetään yhtenä naisen elämän merkittävistä palautumisvaiheista. Erityisesti ensimmäiset noin 40 päivää ovat aikaa, jolloin keho palautuu raskaudesta ja synnytyksestä ja Veri, Qi ja Jing tarvitsevat uudelleen rakentamista.
Äidin syntymä tarvitsee myös huolenpitoa.
01
Fyysinen palautuminen
Kohtu palautuu, kudokset paranevat ja lantionpohja sekä keskivartalo sopeutuvat jälleen uuteen tilanteeseen.
Lantio & selkä
Synnytyksen jälkeiset kivut
Keisarileikkauksen tai repeämien jälkeinen palautuminen
Kehon asteittainen palautuminen
02
Imetys & rintojen oireet
Imetys muuttaa hormonitoimintaa ja lisää kehon ravitsemuksellista kuormitusta.
Akupunktiota ja kiinalaisen lääketieteen ravitsemusohjausta voidaan käyttää muun hoidon rinnalla esimerkiksi maidonnousuun, rintojen pakkautumiseen ja tukkeutuneisiin maitotiehyisiin liittyvissä tilanteissa.
Maidonnousu
Rintojen pakkautuminen
Tukkeutuneet maitotiehyet
Ravitsemus imetyksen aikana
03
Synnytyksen jälkeinen uupumus
Raskaus, synnytys, mahdollinen verenhukka, imetys ja katkonainen uni kuluttavat kehon resursseja.
Kiinalaisessa lääketieteessä tässä vaiheessa painottuvat erityisesti Veren, Qi:n ja Jingin rakentaminen sekä riittävä ravinto ja palautuminen.
Väsymys
Veren ja Qi:n rakentaminen
Ravitsemus
Uni & palautuminen
04
Mieliala & hermosto
Synnytyksen jälkeinen aika voi tuoda voimakkaita mielialan muutoksia, ahdistuneisuutta, ylivireyttä ja vaikeutta rauhoittua silloinkin, kun mahdollisuus lepoon tulee.
Akupunktiota voidaan käyttää hermoston ja unen tukena sekä muun hoidon rinnalla silloin, kun mielialaan liittyvät oireet tarvitsevat enemmän tukea.
Ylivireys
Ahdistuneisuus
Uni
Uuteen elämäntilanteeseen sopeutuminen
05
Hormonaalinen muutos
Synnytys, imetys, univaje ja kuukautiskierron myöhempi palautuminen muuttavat hormonitoimintaa vielä pitkään raskauden päättymisen jälkeen.
Hoito sovitetaan siihen, mitä kehossa tapahtuu juuri siinä vaiheessa.
Imetyksen hormonivaihe
Kuukautiskierron palautuminen
Limakalvojen muutokset
Hormonaaliset oireet
06
Elinvoiman palautuminen
Postpartum ei pääty ensimmäisiin viikkoihin.
Energia, seksuaalisuus, kuukautiskierto, liikuntaan palaaminen ja tunne omasta kehosta voivat palautua eri tahtiin ensimmäisen vuoden aikana.
Energia
Seksuaalisuus
Kierto
Pitkäjänteinen palautuminen
Raskaus, Synnytykseen Valmistautuminen & Postpartum Akupunktio. Kerava, Järvenpää, Vantaa, Helsinki.
Raskaus, synnytys & postpartum
- Raskausajan tuki ensikäynti 108 €
- Raskausajan tuki jatkokäynti 108 €
- Synnytykseen valmistautuminen 108 € (myös uudet asiakkaat)
- Synnytyksen käynnistyminen 108 € (myös uudet asiakkaat)
- Postpartum palauttava hoito 108 € (myös uudet asiakkaat)
Usein kysyttyä raskausajan akupunktiosta
Löydät vastaukset yleisimpiin kysymyksiin alta.
Onko akupunktio turvallista raskauden aikana?
Raskauden aikana akupunktio sovitetaan aina raskausviikkoihin, vointiin ja terveydentilaan. Oikein toteutettuna akupunktiota voidaan käyttää koko raskauden ajan.
Jos raskaus vaatii tavallista tiiviimpää seurantaa tai siihen liittyy jokin erityinen riskitekijä, akupunktio suunnitellaan sen mukaan ja sitä käytetään neuvolan, äitiyspoliklinikan ja muun terveydenhuollon rinnalla. Akupunktio ei korvaa lääketieteellistä seurantaa, vaan voi toimia sen tukena.
Millä raskausviikoilla akupunktioon voi tulla?
Olossa raskausajan akupunktioon voi tulla noin raskausviikolta 5 alkaen aina synnytykseen asti. Hoidon tarkoitus ja pistevalinta muuttuvat raskauden edetessä: varhaisraskauden tarpeet ovat erilaisia kuin loppuraskaudessa ja synnytykseen valmistautumisessa.
Voiko akupunktio auttaa raskauspahoinvointiin?
Raskauspahoinvointi on yksi tutkituimmista raskausajan akupunktion käyttökohteista. Tutkimuksissa akupunktiosta on saatu hyötyä pahoinvoinnin ja oksentelun vähentämisessä.
Milloin synnytykseen valmisteleva akupunktio aloitetaan?
Olossa synnytykseen valmistava hoito aloitetaan yleensä raskausviikolla 36. Hoito etenee neljän viikoittaisen käynnin kokonaisuutena, jossa painopiste muuttuu asteittain lantion ja ristiluun alueesta vauvan tarjontaan, kohdunkaulan valmistautumiseen ja synnytysvalmiuteen.
Kuinka monta synnytykseen valmistavaa akupunktiohoitoa tarvitaan?
Olon synnytykseen valmistava protokolla sisältää yleensä neljä viikoittaista hoitoa raskausviikoilla 36–40. Tilanne arvioidaan kuitenkin yksilöllisesti, ja hoitorytmiä voidaan tarvittaessa muuttaa.
Voiko akupunktio auttaa synnytyksen käynnistymiseen?
Akupunktiota käytetään loppuraskaudessa tukemaan kehon omaa synnytykseen valmistautumista. Olossa synnytyksen käynnistymistä tukevaa hoitoa tehdään raskausviikolta 40 eteenpäin, kun raskaus muuten etenee normaalisti.
Voiko akupunktiota käyttää, jos vauva on perätilassa?
Akupunktiota voidaan käyttää osana loppuraskauden hoitoa myös silloin, kun vauvan tarjontaa seurataan. Perätilan kääntymisestä vahvin tutkimusnäyttö liittyy kuitenkin moksibustioon, ei pelkkään neula-akupunktioon.
Milloin synnytyksen jälkeen voi tulla akupunktioon?
Postpartum-akupunktio voidaan aloittaa, kun oma vointi ja liikkuminen vastaanotolle sen sallivat. Hoidon ajankohta riippuu synnytyksen kulusta ja palautumisesta. Keisarileikkauksen, suurempien repeämien tai muiden komplikaatioiden jälkeen hoito sovitetaan muun toipumisen ja terveydenhuollon seurannan rinnalle.
Postpartum-hoidossa voidaan keskittyä esimerkiksi uupumukseen, kipuihin, uneen, hermoston ylivireyteen, imetyksen aikaisiin oireisiin ja haasteisiin sekä kehon voimavarojen rakentamiseen uudelleen.
Voiko akupunktioon tulla imetyksen aikana?
Kyllä. Akupunktiota voidaan käyttää myös imetyksen aikana. Hoito rakennetaan senhetkisen tilanteen mukaan ja siinä voidaan huomioida esimerkiksi palautuminen, uupumus, uni sekä rintojen ja imetyksen oireet.
READY TO BEGIN?
Aloita siitä vaiheesta, jossa olet nyt
Vastaanotolle voi tulla raskauden alkuvaiheesta aina synnytyksen jälkeiseen aikaan asti. Hoidon tarkoitus ja painopiste muuttuvat sen mukaan, missä vaiheessa raskautta tai palautumista olet.
Jos tarvitset tukea raskausajan oireisiin tai haluat aloittaa hoidon jo raskauden aikana, varaa Raskausajan akupunktio. Raskausviikolta 36 alkaen voit varata suoraan Synnytykseen valmistautuminen -ajan ja viikolta 40+ Synnytyksen käynnistyminen ajan.
Synnytyksen jälkeen hoito suunnataan palautumiseen ja senhetkiseen vointiin. Silloin voit varata Postpartum-akupunktion.
Hoito alkaa aina siitä vaiheesta, jossa sinä ja kehosi olette juuri nyt.
Olo Akupunktio
Kauppakaari 4, 04200 Kerava
asiakaspalvelu@oloakupunktio.fi
040 822 1913




